Kahdeksan päivän viikko

Viikossa on vain seitsemän päivää mutta tuntuu siltä että tarvitsisi ainakin yhden ylimääräisen. Kuvittelin että saisin aikani riittämään kaikkeen kun vain priorisoisi - mutta valitettavasti jostain piti luopua.

Blogi on tauolla toistaiseksi kuten monet ovat jo huomanneet, sillä vuorokaudessa ei vain riitä tunteja keskittymään kirjoittamiseen saatika ottamaan kuvia. Kirjoitan jos ehdin, mutta nyt pahimmillaan 15 tunnin päivät vievät kaiken aikani.

Teen juuri sitä mitä haluan mutta en malta odottaa että 8 kuukautta on kulunut ja pääsen kokoaikaisena takaisin töihin! Ehkä sitten voisin aloittaa blogin uudestaan, paremmalla tahdilla.

Kommentit

Suositut tekstit