Hiusvärin ylläpito matkalla

 Kotiuduimme Espanjan matkalta torstai-perjantai välisenä yönä ja olo on edelleen aika nääntynyt. Matkustimme ensin reilu kaksi tuntia Sevillasta Malagaan lentokentälle, sitten lentokentällä pari tuntia odottelua ennen reilun neljän tunnin lentoa Suomeen. Suomessa odottelimme tunnin bussia, sitten kaksi ja puoli tuntia Helsingistä Tampereelle.... Kotona oltiin todella myöhään. Blogissa tulee varmasti näkymään juttua reissusta, kuten esimerkiksi luostarista jossa kävimme sekä saimme yksityisen kierroksen. Luulen kuitenkin että kuvien läpikäyminen saa odottaa ensi viikkoon joten sillä välin saatte vielä lueskella jotain muuta.

*

 Reissuun lähtö ei ole koskaan ihan stressivapaata. Varsinkaan jos on vähän haastavampi hiuksisto! Aurinko haalistaa väriä aina sen voimakkuudesta poikkeamatta ja matkakohteen vesi saattaa napata väriä mukaansa ihan eri tavalla kuin kotisuomessa. Myös ilmasto saattaa saada latvat kuivumaan tai koko pään täysin pörröön. Miten siis varmistaa se että hiukset ovat edes lähestulkoon hallittavissa vieraassa ympäristössä?

 Helpoin tapa on tietysti napata lähimarketista mukaan matkakokoiset pullot Pantenea tai hyödyntää niitä hotellista napattuja merkittömiä tuotteita. Itse en kuitenkaan halua käyttää ihan uusia vieraita tuotteita jotka kenties ovat silikonilla kyllästettyjä, joten otan ne omat, hyviksi todetut luottotuotteet mukaan. 

 

 Löysin Ikeasta matkalle täydelliset 100ml muovipullot, joihin raapustin upealla käsialallani sisällöt. Yhteen laitoin Tigin Oatmeal&Honey shampoota, toiseen The Body Shopin C-vitamin kasvojenpesugeeliä ja kolmanteen Joicon K-Pakin intense hydrator- hoitoainetta. Käyttäessäni tuttua hoitoainetta varmistan että hiukset käyttäytyvät sillä tutulla tavalla, mutta entäs se väri?

 

  Puristin pullon noin reilu puolilleen Intense hydratoria ja nappasin hanskat käteen. Hoitoaineen sekaan laitoin muutaman "sormellisen" eli etusormella kaapatun määrän Directionsin Dark Tulip- suoraväriä ja sekoitin huolellisesti. Sitten lisäsin päälle vielä lisää hoitoainetta ja teippasin maalarinteipillä kaikki rakoset kiinni ettei pullosta pääse vahingossakaan pinkkiä hoitoainetta meikkipussiani koristamaan. Sama pätee myös shampooseen ja kasvojenpesuun, sillä kaikkein luotettavinkin pullo voi sylkäistä tuotetta ulos kun sitä heitellään laukun sisällä miten sattuu.

 

 Hoitoainesekoitus ei ole lähellekään yhtä vahvaa kuin yleensä teen halutessani ylläpitää väriä, mutta se antaa sitä kirkasta, kaivattua sävyä minkä kuluu matkalla pois. Sitä ei tarvitse pitää kauaa, itse pesin aina hiukset ensin ja laitoin seoksen vaikuttamaan siksi aikaa kun saippuoin muun kropan. Tämän kevyen sekoituksen ideana on ylläpitää väriä ja tuoda kiiltoa, mutta muistathan silti pakata muovihanskat! Itse otin kestoväripaketin mukana tulleet ohuet hanskat mukaan, sillä niin haaleaa kuin sekoitus onkin niin väri nappaa silti kiinni ihoon. Se hyvä puoli tässä on ettei se jää kiinni kaakeleihin kuten vahvempi väri tekisi, eli voi aika huoletta virkistää väriä hotellissakin. 

 Suoravärisekoituksen mukaanotto mahdollistaa sen että reissun päällä voi käyttää hoitavaa shampoota eikä tarvitse varoa värin kulumista. Itselläni oli tähtäimessä Sevillan Lush- kauppa josta halusin puolen litran pullon suosikkishampootani Rehabia, joten en ottanut kotoa mukaan kuin pienen lorauksen shampoota matkapulloon. Rehab on luottotuotteeni ja olen siitä aikaisemminkin kirjoitellut, tämä shampoiden aateli tekee hiuksista ihanan vahvat ja hoidetut ilman öljyistä fiilistä, minkä voisi kuvitella tulevan shampoon sisältämien öljyjen takia. Aivan ykköstuote ihan missä vain, pitää kuivat latvat pehmoisina ja kärsineen tukan pehmeänä! 

 Rehab & Intense hydrator- kombon jälkeen sipaisin vain latvoihin Schwartzkopfin smooth'n chic- siloitusvoidetta jossa oli tippa Alba botanican jätettävää hoitoainetta. Smooth'n chic- voide suojelee miniföönin kuumuudelta jota reissun aikana käytin aina pesun jälkeen. On ihana olla jälleen kotona ja nukkua kostealla tukalla ilman että tarvitsee pelätä jonkun toisen ihmisen valkoisten lakanoiden puolesta. Hurraa punaisille tyynyliinoille!

 

  Yksi asia tosin ei mennyt toiveiden mukaan. Laitattamani ripset joita rakastin yli kaiken ja kävin pikahuollattamassa vielä ennen matkaa... Noh, alla oleva kuva kertoo mitä oli jäljellä matkan jälkeen. Kaikesta varomisesta huolimatta ripset vain liukuvat pois viikon sisään. Tätä kirjoittaessani minulla ei ole yhtäkään ripseä omissani kiinni, sillä otin varovasti öljyn sekä pinsettien avulla ne muutamat jäljellä olevat pois.

 

 En silti aio luovuttaa, kyllä taas jossain vaiheessa laitatan jatkeet ripsiin kokeillakseni joko ne pysyvät! Mutta näillä näkymin kroppani on sitä mieltä että jatkeet ovat turhia eikä rahaakaan ole laittaa kahden viikon välein huoltoihin. Sen sijaan voisin vaikka käydä pitkään lykkäämässäni kasvo- tai jalkahoidossa, kiinnostaisiko teitä kuulla jostain tietystä hoidosta?



 

Kommentit

  1. Tuo värin irtoaminen lakanoihin on kyllä aika kurja juttu, varsinkin jos menee kylään. Violettia irtosi kuivanakin serkun tyynyliinaan siellä kyläillessä, mutta nyt kun värjäsin pään punaisella, ei siitä yllättäen lähtenyt edes valkoiseen tyynyliinaan hieman kosteana väriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yksi kurjimmista kyllä, aina tulee syyllinen olo kun tyynyssä onkin pieni pinkki vivahde. Siksi nukun yleensä vieraissa oma pyyhkeeni tyynyn päälle kiedottuna niin ei tarvitse huolehtia. Aika jännä jos sinulla ei lähtenyt, itse en ole vielä kertaakaan laittanut mitään väriä mikä ei olisi napannut lähimpään tekstiiliin kuin iilimato!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit