Ystävänpäivälahja nörtille

 Olemme miehen kanssa kumpikin aika perinpohjaisia nörttejä, mutta silti tuolle toiselle puoliskolle on usein hankala ostaa lahjoja. Halusin kuitenkin hemmotella jotenkin. Etsin ja mietin päiväkausia mitä hankkisin -en halua ostaa lahjoja millä ei ole mitään tekoa tai mistä lahjan saaja ei ole aidosti iloissaan. Valitettavasti insinöörimies on äärettömän tarkka kaikesta teknologisesta joten en voi ikinä ostaa sellaisia, saisin kuitenkin kuulla analyysin koneen laadusta ja ties mitä muuta! Oli siis tyytyminen johonkin muuhun, mutta mihin?


 Törmäsin ihan sattumalta FB-mainoksen kautta Lootcrate- konseptiin. Idea on sama kuin esimerkiksi suomalaisissa Livboxeissa, eli tilaat kuukausimaksulla mysteerilaatikon jossa saat nipun erilaisia tuotteita, paitsi että tässä laatikossa on meikkien sijaan kaikkea mitä nörtti voisi haluta. Tilasin sen miehen nimellä ja t-paidan koolla, mutta pistin oman sähköpostini jotta paketti säilyisi salaisuutena edes hetken. Toimituksessa kesti aika kauan (3 viikkoa) mutta paketti saapui moitteettomassa kunnossa ja tavarat sen sisällä kuin vasta aseteltuina.

 

 Laatikosta paljastui sen avattuamme hieman sekalainen kokoelma. Päällimmäisinä komeili pikseliaurinkolasit, Transformers- t-paita, Space invaders- kravatti sekä jokin ihmeellinen keräilyesine mistä emme millään päässeet selville. Mies oli tässä vaiheessa hieman epäileväinen...

 

 

  Kaivettuamme paketin sisällön esille muuttui ääni kuitenkin kellossa. Paketissa oli Star wars- keräilysarjakuva ja comic notebook jotka herättivät suurta tyytyväisyyttä, eikä paitakaan lähemmän tarkastelun jälkeen ollut paha. Kumpikaan meistä ei Transformersia pahemmin katsele joten alkuvaikutelma oli hieman vaisu.

 

Kravattia mies rakasti mutta kokeilu paljasti laadun aika huonoksi sekä muodon kapeaksi. Mutta jos sen ratkoo auki ja ompelee uudestaan kiinni, saa leveyttä hyvin lisää. Lasit eivät myöskään saaneet suurta suosiota, joten luonnollisesti nappasin ne itselleni!


Näin ensimmäiseltä kokeilulta Lootcrate on ihan hyvä ja hauska lahja nörtille, joskaan kaikkien tavaroiden laatu ei päätä huimaa. Seassa on kuitenkin helmiä joiden takia laatikkoa voisikin tilata -meille on tulossa vielä toisen kuukauden laatikko jota mies odottaakin innolla koska sen pitäisi ilmeisesti sisältää DS-konsoliimme sopiva peli. Sivustolla on usein jokin tarjous jolla laatikon saa kokeiluun hieman halvemmalla, kannattaa pitää silmät auki.

 Huomenna tulee postausta ihanasta pikkufirmasta nimeltä Fudgelove, josta tilasin niin ystävänpäivälahjaa kuin omaksi iloksikin aivan älyttömän ihanaa, käsintehtyä fudgea!


Kommentit

Suositut tekstit