SD Simple, päivä 1

 Superdieetti Simple pyörähti tänään käyntiin ja heti aamusta kompastuin ruoan määrään. Olen niitä ihmisiä jotka eivät aamulla saa kunnolla mitään alas, vaan yleensä lähden kotoa ja vasta töissä nappaan jotain pientä kuten jogurttia aamupalaksi. Nyt kuitenkin olisi lautanen täynnä puuroa ja lisukkeita, enkä saanut edes puolia alas vaikka kuinka yritin! Päädyimme jakamaan lautaseni miehen kanssa ja olimme kumpikin ihan täynnä jaettuamme siis vain minun aamupalani. Mietin tekeväni jatkossa aineksista joko smoothien tai lusikoitavan seoksen ilman että teen kaurahiutaleista puuroa, mutta kun välipalana on taas lähes samoja ainesosia niin toistoa tulisi aika paljon. Mutta on se puuro niin ällöttävää aamuisin, yäk.

 

Noin kolmen tunnin päästä aamupalasta hörpin smoothieksi surauttamani välipalan, joka oli sekin hyvin täyttävää. Näin kerran töiden aikana syömään tottuneelle tuntuu siltä kuin söisi jatkuvasti, vaikka todellisuudessa ruokarytmi on vihdoin oikeaoppinen. 

Yksi iso miinus omasta mielestäni tässä dieetissä on jatkuva maitorahkan kittaaminen. Saan juuri ja juuri sen yhden annoksen alas, mutta kun sitä on aamulla, päivällä ja illalla... Onneksi vaihtoehtoja annetaan joten sen voi vaihtaa raejuustoon tai muuhun vastaavaan, tai vaikka yhdistellä kasvisruokavalion/maidottoman mukaan, mutta voin kyllä jo luvata että heti dieetin jälkeen jää kyllä rahkat kauppaan. 

 Myöskään marjojen päivittäinen syönti näin isoissa määrissä ei ole kovin kukkaroystävällistä, varsinkin kun toiseksi vaihtoehdoksi on annettu vain mehukeitto joka halpuudestaan huolimatta on todella teollisen makuista ja aspartaamilla sun muilla makeutettua, enkä itse halua päivittäin sitä juoda. Koitan metsästää tarjouksia ja ostaa paljon pakasteita Lidlistä, sekä korvata marjoja hieman piltillä tai hedelmänkappaleilla. 
 
 

 Käytyämme kaupassa nappaamassa tarjousten perässä erilaisia lihoja, oli aika pistää valmiisiin annoksiin pakkaseen josta on helppo aina sulattaa kerralla sen verran kuin tarvitsee. Nyt pikku pakastinkaappimme pursuaa kanaa, possua, kalaa ja erilaisia kasviksia, ensimmäiset paketoituna 200g ja 100g annoksiin. Mies saa syödä dieetillään enemmän joten 200g pussit ovat siihen parempia.

 

  Päädyin itse tänään laiskaan ruokaan, eli käytin vain pannulla oliiviöljyssä erilaisia kasviksia sekä kalaa. Kasviksia tässä ruokavaliossa saa kyllä syödä niin paljon että parsat tulee korvista ulos, mutta itse rakastan kasviksia joten se on se paras osa. Niillä saa myös runsaasti vaihtelua, kun voi höyryttää, paistaa, keittää tai syödä raakana.

 Ohjeissa kehotetaan runsaaseen mausteiden käyttöön, joten mautonta ruokaa ei ainakaan tarvitse pelätä. Mies pitää tulisesta ruoasta mutta itse en, joten maustamme ruoat erikseen. Omassa annoksessani on suolaa, lime-pippuria, yrttejä ja valkosipulia.


 Dieetissä tutustun myös uuteen leipään eli Fitfarmin dieettejä noudattaneille tuttuun Real- leipään. Leivän päälle vain ei saa hölvätä margariinia, voita tai sulatejuustoa joten oliiviöljyllä sekä kevyillä leikkeleillä mennään, päälle saa improvisoida kasvisannoksesta vaikka tomaattia ja kurkkua. Omat päivän leipäni tein niin kiireessä että tulos on hieman köyhä...

 

 Veden juonti piti myös nostaa korkeisiin lukemiin heti dieetin alkaessa, ja tänään ei olekaan päivän leggingsit pysyneet jalassa paljoa, sen verran usein pitää vessassa juosta! Tavoite olisi 3-4 litraa, itse olen tyytyväinen jos sen 2-3 litraa saan päivän aikana juotua. Asiakaspalvelussa ei kuitenkaan ihan koko ajan pääse vessaan, koita siinä nyt sitten jalat ristissä palvella...

 Vielä ei ole makeanhimo iskenyt kiitos runsaan marjamäärän, mutta eiköhän sekin ehdi vielä tulla. Nälkä ei ainakaan ole!


Kommentit

  1. Moikka! Aamupala kuulostaa yhtä tuskalliselle kuin minulla. Ja huomenna aijon pyöräyttää maitorahkan kanssa smoothien. Tuo mehukeitto ei lienee ollut vaihtoehto vaan saa laittaa lisämauksi vielä marjojen päälle ainakin kakkos ryhmässä?

    Täällä paikallisesta firmasta sai ihan suomalaisia 1kg mustikoita 10€ ja 2,5kg mansikoita 20€, kalliiksi tulee mutta ei niitä sitten mistään varmaan halvemmallakaan ellei tyydy ulkomaisiin. Äidillekkin jo soitin että ylimääräiset marjavarastot on tervetulleita.

    Tsemppiä dieetille! ps. Saan vettä juotua paljon kun otin litran kannun ja aina ohi mennessä hulautan lasillisen kurkusta alas.

    http://simplestidieetilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mehukeitto oli vaihtoehtoisena kohtana eli ei ollut pakko ottaa. Itse hörpin sitä vain iltaisin! Kotimaisia marjoja en itse oikeastaan edes harkinnut, vaan kipitin Lidliin ja Prismaan hamstraamaan Rainbown- sun muun edullisempia ulkomaisia vadelmia. Mansikat eivät jostain syystä pakastettuina uppoa, lieneekö koostumus se suurin syy...

      Kiitoksia tsempeistä ja sinne samaa!

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoista käydä täälläkin lukaisemassa, Simple alkoi mullakin siis eilen ja ehkä siitä myös jossain vaiheessa innostun kans kirjottelemaan. Kokeilin perus SD:n ruokavaliota tossa syksyllä ja luulin että rahkan kanssa tulis suuresti ongelmia, mut sehän jäi aamu-ja välipalaksi sitten vähän niinku vahingossa. Hirveesti tsemppiä diettiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähläsin vastauksessa ja piti pistää uutta... Eli kiitoksia tsempeistä ja kiva nähdä että joku muukin Simplellä oleva käy lukemassa :) Kirjoittele ihmeessä ,olisi mielenkiintoista kuulla muutakin kuin foorumin kautta että miten muilla sujuu! Hyvä että rahkan syöminen menee ongelmitta, itse en vain ole vielä löytänyt sitä tapaa millä mokoma uppoaisi... Ehkä voin jälkeenpäin sanoa samaa!

      Tsemppejä kovasti sinnekin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit