Suihkutettava hoitoaine, pihistä vai panosta?

 Otin kokeiluun jokin aika sitten monen kehuman Four Reasons- merkkisen Moisture mist- suihkeen jonka tarkoituksena oli selvittää hiuksia pesun jälkeen, kosteuttaa ja pehmittää. Tiesin jo etukäteen että tuotetta oli uudistettu sillä siitäkin olin kuullut hieman napinaa mutta olin ihan toiveikkaana kokeilemassa, kaipaahan kuiva tukkani kosteutta kipeästi ja ilman suihkutettavaa en sitä ala auki kammata. Olen Four Reasonsin hiuspuuterin suuri fani, joten yleiskuva tuotemerkistä oli ennestään positiivinen.
 
  

 INCI:n perusteella en ollut kovin vaikuttunut, mutta laitoin kuitenkin heti seuraavalla pesukerralla kokeiluun. 

Ja pettymyshän siitä seurasi.

Ensimmäisenä nenään tulvi pistelevä, kevyen teollinen haju jota en kyllä tuoksuksi voi sanoa. Ei millään tavalla miellyttävä ainakaan! Suihkuttelin sitä hiuksiin ensin vähän ja sitten hieman reilummin, mutta ilman mitään apua. Suihke ei kosteuttanut, saati selvittänyt. Jouduin kuivat latvat selvittääkseni lotraamaan Alba botanican jätettävää sekä Schwartzkopfin smooth'n chic- voidetta ja jopa niiden jälkeen hiuksiin jäi pieni lehahdus pistävää suihkeen tuoksua. Jos suihketta laittoi oikein runsaalla kädellä siinä toivossa että määrä voittaisi laadun, sai aikaan lähmätukan.


 En kuitenkaan luovuttanut helpolla vaan päätin antaa suihkeelle mahdollisuuden, olihan sitä niin moni kehunut. Mutta pullon melkein loppuun suihkutelleena on pakko sanoa että ei vaikutelma ensimmäisestä käytöstä muuttunut ollenkaan ja voin päättää kokeiluni sanomalla kiitos, mutta ei kiitos.  Suihkeella on vahva fanipohjansa mutta voisin kuvitella että toimii paremmin ei niin käsitellyille ja enemmän luonnollisille, hyväkuntoisille hiuksille.

 Tarvitsin kuitenkin jonkun selvittävän suihkeen ja halusin kokeilla uutta. Karkkipäivä- blogin Sanni kehui Herbinan hoitosuihketta joten seuraavalla kauppareissulla sen osuttua silmääni nappasin sen mukaan. Tällä kertaa, toisin kuin Moisture Mistin kanssa, toiveet eivät olleet korkealla. Markettikamojen hoitotehot harvemmin riittävät käsitellyn hiuksistoni hoidossa ja käytänkin niitä yleensä vain jos tarvitsen siloittavaa hoitoainetta pesun päätteeksi, esimerkkinä Pantene joka liukastaa silikonipitoisuudellaan jopa lattiat.

 

Tällä kertaa sain yllättyä todella iloisesti, sillä Herbina vakuutti jo ensisuihkaisulla ihanan lempeällä ja marjaisella tuoksullaan. Sitä olisi tehnyt mieli suihkutella vain huvin vuoksi, sillä poissa oli terävä teollinen haju! 

Toisin kuin Moisture Mistin kanssa, Herbinaa riitti vain muutama suihkaisu takkutukkaan ja kädellä harominen, eikä takuista ollut tietoakaan. Hiukset tuntuivat oikeasti kosteutetuilta mutta lähmäisyyttä ei ollut ollenkaan.

 

  Herbinan MarjaSpa suihke on lisäksi silikoniton ja sisältää mansikansiemenöljyä jo listan alkupäässä, päinvastoin kuin Moisture mist jonka listassa on alkupäässä heti silikoni ja vasta aivan loppupäässä näkyy aloe vera. Ja hintakin oli alle puolet Moisture mistin hinnasta, joten ei varmaan tarvitse kahdesti sanoa mitä tulen tukkaparkaani tästä eteenpäin suihkuttamaan. Uskoni oikeasti kosteuttaviin ja selvittäviin suihkehoitoaineisiin on palautettu, kiitos Herbinan!



Kommentit

  1. Minä olen ikäväkseni huomannut, että kovin useissa tällaisissa suihkutettavissa hoitoaineissa on hirvittävä määrä alkoholia, mikä minusta vesittää koko aineen tarkoituksen. Mikään aine ei kuivata ihoa ja hiuksia yhtä pahasti kuin alkoholi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole törmännyt alkoholia sisältäviin hoitoaineisiin, mutta niitäkin kyllä on. Välttelen alkoholia sisältäviä hiustuotteita muutamaa hiuspuuteri- tai hiuslakkasuihkausta lukuunottamatta, sillä eron kyllä huomaa nopeasti kun latvat alkavat olla rapisevan kuivat. Jos hoitoaine ei ole painepullossa, harvemmin on alkoholia :)

      Kannattaa testata marketista löytyviä suihkutettavia, XZ:n ja Herbinan versiot ovat aikamoisia yllättäjiä! Eivätkä sisällä silikonia tai alkoholia.

      Poista
    2. No tuossa ensimmäisessä suihkeessa ainakin on alkoholia.

      Poista
    3. Ja jälkimmäisessäkin näyttää olevan alkoholijohdannaisia.

      Poista
    4. Herbinan pullossa oleva phenoxyethanol toimii säilöntäaineena eikä ole kuivattavimmasta päästä. Siitä harvemmin on minkäänlaista haittaa :) Kuivattavia alkoholeja ovat mm. Alcohol denat, isopropyl alcohol, ethyl alcohol, methyl alcohol, propanol, benzyl alcohol... Rasva-alkoholit eli kosteuttavat ovat asia erikseen, niitä on mm. cetearyl alcohol, stearyl alcohol, cetyl alcohol, behenyl alcohol... Lista jatkuu loputtomiin enkä itse todellakaan muista kaikkia.

      Mutta pääsuuntana itse hiusten- sekä ihonhoidossa pidän sitä ettei listassa näy selkeästi kuivattavaa alkoholia, jos niissä on jokin säilöntäaine listan lopussa se on niin pieni tekijä etten ota sitä "uhkana". Jos hoitoaineessa lukee jotain -alcohol tai usein myös -ol loppuisena, jätän hyllyyn. Toki se on ihan oma kokemus mikä sanoo ja kokeilemalla selviää mikä on omalle tukalle paras.

      Poista
  2. Oletko kokeillut hiusöljyjä? Nekin avaa tukan aika hyvin ja kosteuttaa mukavasti, mutta niissäkin kampaamotuotteet tuppaa olemaan parempia kuin markettikamat. Myös Bonacuren hiuksiin suihkutettava hoitoaine on hyvä värjätylle tukalle, silottaa tosi hyvin ainakin itsellä, eikä sitä paljon tarvitse. Vaihdoin vaan hiusöljyyn, kun ne tuntuu paljon paremmalta ja ei tosiaan tule sitten liukasteltua kylppärin lattialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut ja Schwartzkopfin öljy olikin pitkään lempituotteeni. Puhtaita öljyjä en voi tukkaani sipaista ollenkaan koska menee jo pienestäkin määrästä aivan lähmäiseksi, silikoniseokset toimivat vielä ihan hyvin:) Hiukseni ovat vain niin hennot että öljyseokset ovat hieman liian raskaita.

      Bonacurea en ole itse käyttänyt vuosiin, tuotteet ovat hyviä tukkaa suojaamaan mutta hoitoteholtaan kampaamoista löytyy samalla hinnalla parempaakin. Kampaamon suihkutettavia jätettäviä en tosin ole käyttänyt niin paljon, pitääkin käydä läpi arvioita jos joku kiinnostava nousisi esiin!

      Poista
  3. Herbinan jätettävä hoitoaine on kyllä hyvä hinta-laatusuhteeltaan. Tuoksu on ihana. Nyt kun rahoissa pitää säästää, niin kiinnostaa kaikki edullinen mutta silti laadukas kosmetiikka ja hiustenhoitotuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistokamaa! Testasin saman sarjan huuhdeltavaa hoitoainetta ja se puri kyllä yllättävän hyvin käsiteltyynkin tukkaan. Varmasti on tulossa lisää juttua asiasta! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit