Viimeinen ateria eli dieetin alku

 Kävimme tänään kaupassa tarkka lista kädessä, miehen ihmetellessä vieressä että "eikö maitoakaan? Entäs appelsiinimehua?". Lihoista syynättiin tarkkaan ravintoarvot ja varsinkin rasvapitoisuus, todeten että lohi on out of question samoin kuin ilmiselvästi pekoni.

 Miksi sitten tämä kaikki vaiva?

 Koska maanantaina minä ja mies aloitamme kumpikin Fitfarmin Superdieetti Simplen! Kirjoitan asiasta viikoittain ja aiheen postaukset löytyvät tästä eteenpäin Superdieetti simple- tagin alta.

 

  Meillä kummallakin on ylimääräistä mitä on yritetty tuloksetta pudottaa jo pari vuotta. Hermot on menneet monta kertaa eikä tällainen sokerihiiri niin vain ole karkkikoukusta irti päässyt, joten repsahduksia on tullut ja ne ovat usein venyneet kuukausien mittaiseksi. Kamelin selän katkaisi se hävetys, mikä seurasi sitä kun tajusin että paino on noussut kaksi kiloa joulusta. Kaksi kiloa jo ennestään ylipainon rajaa huiteleviin painoindekseihin. Samaan aikaan näin netissä mainoksen Superdieetti simplestä ja tiesin heti että tässä olisi vihdoin hyvä tapa saada oikeasti jotain aikaiseksi.

 

 Olen kerran aikaisemminkin ollut Fitfarmin dieetillä, sillä kertaa Superdieetillä joka aika lailla kaatui liikuntaosuuteen. En ole koskaan ollut liikuntaihminen ellei ryhmäliikuntatunteja kuten bodycombatia lasketa, joten pikkuhiljaa alkoi tympiä aamulenkit ja muutamassa viikossa se lopahtikin. Sain kuitenkin painoa kuutisen kiloa alas pelkällä ruokavaliolla, joten Simple- versio kuulosti täydelliseltä ratkaisulta.

Superdieetti Simple on suunniteltu niille jotka haluavat pudottaa painoa mutta liikunta ei syystä tai toisesta ole kuvioissa. Sekä minä että mies valitsimme ryhmän 2, joka on ihmisille joilla on 10-20kg pudotettavaa. Itse olen mitoissa 161cm/68kg joten pudotettavaa on noin 15 kiloa -ihan hirveä määrä.

 

  Tietenkään moiseen määrään ei kuudessa viikossa pääse, mutta toiveena on että saisin pysyttyä miehen tuella ruokavaliossa tarkasti ja paino olisi ainakin 60kg lähellä dieetin loputtua. Itse aion jatkaa dieettiä suunnilleen samoilla ohjeilla kunnes paino on todella tippunut lähemmäs tavoitetta.

 Dieetin alku kauhistuttaa. Olen itsepetoksen kuningatar, karkkien kauhu ja istun hiilarivankilassa elinkautista. Tiedossa on karmeat päänsäryt, v*tutukset, jokapäiväistä kamppailua ettei sortuisi lohturuokaan sekä ruokahalun katoamista kun se kana ei vain mene kurkusta alas. Mutta toivon vahvasti että saan ne pian taisteltua pois ja paino alkaa laskemaan, koska tässä vaiheessa otan mieluummin päänsäryn ja kanan pureksimista kuin nämä läskimäärät mitä lanteillani, poskillani ja alleissani kannan.

 

 Se mistä tätä dieettiä on pakko jo etukäteen kehua on että nälkää ei tarvitse nähdä. Ateriat ovat reiluja, täyttäviä ja ovat tasapainoisesti proteiinipitoisia. Ainesosista saa tehtyä itse vaihtelua, valitsi sitten tekevänsä salaatin tai pyöräyttävänsä smoothien.

 Ostimme jopa vihdoin kunnon keittiövaa'an! Vanha vaaka ei ole digitaalista nähnytkään ja sen osoitin ei taida edes näyttää 10g tarkkuudellakaan oikeaa, joten sen aika oli vetäytyä eläkkeelle. Citymarketissa oli sattumalta vielä yksi alennusvaaka tallella, joten se muutti taloomme antamaan tarkkoja tuomioita ruokamme määrästä. 

 

  Yksi isoista haasteista tulee olemaan aterioiden valmistelu. Olen jo vuosia nojannut paljon nopeisiin valmisruokiin ja se että pitää alkaa kokkaamaan vaikka kuinka väsyttäisi ärsyttää hieman jo etukäteen. Mutta koska tiedostan sen olevan yksi suurimmista ongelmistani, otan tämän vain haasteena. 

 

  Luonnollisesti viimeiseen iltaan ennen dieettiä suhtaudutaan kuin viimeiseen ateriaan ikinä: Kipaisimme hakemassa roskaruokaa ja heikkouttani Mars- jäätelöitä, jotka antaumuksella -ja hieman syyllisesti- nautimme. Tiedän kokemuksesta että muutaman viikon sokerittomuuden jälkeen nämä eivät enää maistu yhtä hyvältä, joten ehkä tämä on sallittua!

 

 Onko joku muukin aloittamassa Fitfarmin dieettiä maanantaina? Kiinnostaako kuulla dieetin sujumisesta?

Kommentit

  1. Kiinnostaa ihan kympillä...samassa veneessä ollaan.. 159 cm/76,5 kg.. tsemiä teille molemmille..mielenkiinnolla lueskelen ja seuraan matkaanne... just sain välipalan nieleskeltyä..kyllä tää tästä :)

    -s-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon siis! Eiköhän se tässä helpotu vähitellen kun vain pitää asenteen oikeana, itse olen pahemman luokan karkkihiiri ja tuskaa on kyllä ollut....

      Me pystytään siihen, tsemppiä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit