Sneak peek uudesta asunnosta

Muutto on vihdoin ohi! Ja sujui jouhevammin kuin oletimme, verrattuna kolmeen edelliseen muuttooni kun käytössä oli vain pieni pakettiauto sekä henkilöauto. Nyt käytössä oli kuorma-auto ja yhden päivän sijasta muuttoon meni kolmisen tuntia; kaksi tuntia kämpän tyhjentämiseen ja puolisen tuntia kun siirrettiin tavarat uuteen asuntoon. Lopuksi kävin ostamassa muuttoporukalle läheisestä kebabbilasta ruoat, ja oli kyllä hyvää!

Mukaan otetut alkupalasalaatit, varsinaiset ruoat syötiin niin nopeasti ettei ehtinyt kuvata!
Tässä vaiheessa kaaoksen setviminen tuntui toivottomalta




 Ruokaa hakiessani olivat pojat jo aloittaneet uuden terassikaluston kokoamisen, josta tuli niin upea! Kun terassin vielä pesee (ja kalusteetkin, muutaman päivän aikana tullut hillitön kerros siitepölyä) ja laittaa muutaman koristetyynyn niin on vielä kauniimpi. Monta kertaa on tuossa tullut jo istuttua aurinkoa ottamassa ja aamupalaa syömässä. 


Asunnossa on erikseen kylpyhuone ja WC, mikä oli iso ilostus meille. Kummatkin on vasta remontoituja, ja vessan lattia on ihanaa laattaa! Valtasin pienemmän vessan itselleni ja ihon- sekä hiustenhoitoputeleilleni (joita on paljon...)  ja sisustin miehen käyttöön kylpyhuoneen.


Yhden hyllyn päällystä "omassa" WC:ssäni on täytetty sokerointivälineillä

"Miehen" kylppäriin laitoin RD-D2 mukin hammasharjoille ja partavedet sekä eau de toileten näkyville.

Olohuoneen pisin seinä on peitetty ihanalla kiviseinää jäljittelevällä rappauksella ja ohuilla "kivi"laatoilla. Emme halunneet peittää seinää mitenkään vaan jätimme sen tauluitta, jotta sen kauneus pääsee esiin. Pitkälle seinälle tuli isompi sohva ja ikkunan viereen pienempi -jonka kissat tyynesti valtasivat itselleen. Saimme tuparilahjaksi täydellisen maton olohuoneeseen, Kodin1 valitsemamme 200x290cm beige Village- plyysimaton. 

Kuvista ei välity yhtään hyvin kuinka hienosti sävymaailma sopii yhteen, yritän muutenkin saada siivouksen päätyttyä parempia kuvia. Pääasiassa sisustuksessa puu on tummaa pähkinää, yksityiskohdat mustaa ja sävyjä täydentää pehmeät ruskean sävyt sekä valkoinen. Väripilkkuina punainen keittiön matto, punainen Mariskooli ruokapöydällä sekä punainen Skotlannista tuotu tartaanivillahuopa sohvalla. Sohvan runko sekä ruokapöydän tuolit ovat mustaa keinonahkaa.


Etsystä miehelle lahjaksi tilaamani Firefly-teemainen tyyny!

Kuvassa oikeassa reunassa on olohuoneeseen yhdistyvä avonainen tupakeittiö

Matto on oikeasti enemmän beige ja vähemmän harmaa, kuva hieman vääristää


Sotkan Napolitan- tuolit mistä yhdessä postauksessa jo mainitsinkin
 Makuuhuoneesta ei ole vielä kuvia sen sotkuisuuden vuoksi, mutta otin kuitenkin räpsyn tulevasta kirjastohuoneesta! Kuten näkyy, kirjoja ei ole vielä aseteltu, se on vielä edessä. Toiselle seinälle tai ikkunan eteen tulee tulevaisuudessa pieni vuodesohva, mutta siihen asti tilaa saa valloittaa pieni työpöytä ja vanha nojatuolini lampaantaljalla.


Ympärillämme on erittäin hyvät metsämaastot ja kaunista luontoa, jota emme vielä ole niin ehtineet tutkia. Hieman ehdimme jo kuitenkin vaellella, eikä ole valittamista. Ihana olla muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin luonnon äärellä, eikä vain puistojen ja asfaltin keskellä. Oma piha on myös aivan järisyttävää luksusta ja jaksaa ihmetyttää joka päivä! Kissat ovat omineet pihan itselleen ja livahtavat ovesta aidatulle pikkupihalle aina kun voivat.

Toto <3 vapaana juoksentelu!

Dalf nautti tuulenvireestä

Nukka tutki koko pihan ja tyytyi sitten syömään ruohoa.
Tämä oli nyt vähän tällainen pikapostaus, mutta halusin hieman siivouksen ja häslingin keskeltä näyttää millainen uusi asunto on. Olen niin onnessani joka aamu tästä valoisuudesta ja tilasta, kämppä näyttää keskeneräisenäkin ihanalta ja eläimetkin kotiutuivat heti. Lisäksi saimme hyviä uutisia, sillä avomiehenikin sai työpaikan joten taloudellinen tilanne tulee olemaan tästä eteenpäin vihdoin hallinnassa.

Kaikki on nyt aurinkoista, säätä myöten!

Kommentit

  1. Vähänkö kiva tuo terassiryhmä ! Oottako mistä hommannu ? (: Ja onnea uuteen kotiin !
    -Henna
    http://momentsfromthenorth.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Terassiryhmä on Sotkassa, Sevilla - sarjaa. Oli alennuksessa vielä, kannattaa käydä kurkkaamassa!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit