Muutoksen tuulet

 Otin muutaman päivän blogivapaata aikaa sillä kulissien takana kohisi ja paljon. Kuten olen blogissakin maininnut olen työskennellyt myyjänä nyt reilun vuoden ja niin mukavaa kun työ välillä on, ei se ole se oma ala. Kosmetologin koulutus jäi taustalle pyörimään enkä saanut alaa mielestäni pois, mutta työpaikkoja ei vain ollut. Viimeinen vuosi tuli annettua ruokintaneuvontaa koiran ja kissanomistajille enkä vaihtaisi sitä pois, tuli opittua niin paljon. On kuitenkin aika jatkaa eteenpäin.

       Minusta tulee kosmetologiyrittäjä!

  

 Ystävälläni on ihana liike jossa olen asioinutkin mm. ripsien merkeissä (postauksen voit lukea täältä) ja sinne tarvittiin toista kosmetologia. Saatuani pyynnön paikkaa täyttämään mietin asiaa viikkotolkulla ja päädyin päivittäin eri tulokseen sillä itselleni se on vain niin iso juttu, en ollut koskaan ajatellut ryhtyväni yrittäjäksi. Tämän hetken lamassa se vaikutti niin riskialttiilta ratkaisulta että rohkeus ei meinannut riittää.

 Sitten yksi päivä ajoin töistä kotiin väsyneenä ja stressaantuneena, huonotuulisten asiakkaiden uuvuttamana, palellen ja miettien että tässäkö tämä nyt sitten on. Taustalla soi Moulin Rougen soundtrackin "One day I'll fly away" - ja yhtäkkiä kaikki vain loksahti paikalleen, valinta olikin ihan selvä. Kun on mahdollisuus nenän edessä, siitä on otettava kiinni. Päätös vyörytti puolen vuoden mittaisen ison stressi- ja onnettomuuskiven sydämen päältä että kotona pillahdin itkuun, mutta fiilis ei olisi voinut olla parempi.

 

  Edelleen tuntuu siltä että olen ihan avuton kaikkien byrokratiakiemuroiden, veroprosenttien, lupamaksujen ja minkä lie politiikkajargonin edessä mutta tulevaisuus tuntuu valoisalta. Pääsen toteuttamaan itseäni kunnolla ja kehittymään eteenpäin, alun kompastelun jälkeen suunta on vain ylöspäin. Tuntuu siltä että vihdoin minulla on oikea ammatti.

 Suunnitelmana on ottaa osaamisalueelle myös vihdoin kunnon rakennekynsikoulutus, toivottavasti jo syksyllä. Sitä ennen kyllä varmasti muutakin pikkukivaa mitä tulee blogissakin näkymään, mutta toiveena on että saisin kynsihommat pyörimään kunnolla ja pian.

 

  Olen aina ollut hieman turhankin spontaani -mies usein takoo järkeä päähän kun meinaan liidellä uuden idean perässä- mutta näin radikaaleihin ratkaisuihin en ole aikaisemmin uskaltanut hypätä. Tajusin kuitenkin että unelmia on pakko tavoitella vaikka pelottaisikin, joten tässä sitä mennään! En kuitenkaan olisi ikinä uskaltanut repäistä ellei olisi niin vahvaa tukiverkkoa ympärillä, kotonakin mies hoki koko ajan että ota se työ, ota nyt, me selvitään vaikka mitä tulisi. Samaan aikaan hän olisi myös tukenut jos olisin päättänyt toisin. Ihan korvaamatonta <3

 En malta odottaa että pääsen taas hoitolaan, tekemään kasvohoitoja ja hierontoja sekä hemmottelemaan asiakkaita. Aloitettuani tulen varmasti ideoimaan muutamia tarjouksia sekä yhdistämään blogiani toiminimeeni vahvemmin kenties FB- sivun kautta, pitää katsoa mitä tulevaisuus tuo mukanaan!

 

 Tämän muutoksen myötä blogikin alkaa varmasti kokea joitain muutoksia ulkonäössä sekä ammattimaisemmissa aiheissa työn puitteista, mutta haluan silti ennen kaikkea pitää Puuterisulan rentona, lifestyleä mukailevana blogina ettei työ seuraa vuorokauden ympäri. Täällä tullaan edelleen näkemään ruokia, vaatteita ja päivän kuulumisia siitä huolimatta että kosmetiikan sekä kauneuden määrä aiheissa lisääntyy.


 

 Näiden isojen kuulumisien merkeissä toivotan pääsiäiskissani kanssa kaikille lukijoille oikein ihanaa ja suklaarikasta pääsiäistä! Pitäkää silmät auki tulevina kuukausina uusien juttujen varalta ja toistan vielä uudestaan että kaikki ideat, postaustoiveet ja muut palautteet ovat enemmän kuin tervetulleita.


Kommentit

  1. Wow, onneksi olkoon! Ja hyvin se menee, on ne muutkin pärjänneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, fiilikset on ainakin hyvät, suunta on vain ylöspäin!

      Poista
  2. Onneksi olkoon, menee varmasti hyvin :)
    Ja oikein suloinen kisuli on. Hauska ilme ^^

    VastaaPoista
  3. Oho, onnea! Hyvä juttu :)

    VastaaPoista
  4. Onnea uusiin haasteisiin, olet rohkea!

    VastaaPoista
  5. Onnea uusiin haasteisiin, olet rohkea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit