SD Simple, 1 viikon loppu

 Simple- dieettiä on nyt takana kokonainen viikko. Paino on pudonnut tasan kilon ja turvotus on laskenut huomattavasti, eikä vedenjuonti ole niin vaikeaa vaikka välillä kiireessä unohtuukin. Vielä ei ole tullut seinää vastaan samojen ruoka-aineiden kierrättämisessä, joskin on pakko myöntää että vaihtaisin Real- leivän Vaasan ruispalaan hetkeäkään epäröimättä. En ole kirjaimellisesti ateria aterialta noudattanut ohjetta vaan mennyt sen mukaan mitä voi syödä -maha on tällä hetkellä aika herkällä- , muokaten sitten loppuja aineksia niin että kaikki ainekset tulee syötyä tasaisesti aterioilla eikä mitään tule liikaa.

 

 Olen koittanut saada variaatiota ruokaan niin paljon kuin kykenen. Normaalisti suosin vähähiilarisia vaihtoehtoja mutta porkkana-parsakaali-kukkakaali- seoksen tullessa ulos korvista on mukava koittaa hieman pastaa tai perunaa. Viime kauppareissulla koriin päätyi possukimpale josta leikkasimme sadan gramman annoksiin valmiita pihvejä, niistä saa aivan taivaallisia kun lisää suolaa, pippuria sekä valkosipulia! 

 Alla olevassa annoksessa on possupihvejä sekä parsakaali- fetajuustopastaa. Kaikki punnittu listan mukaan, mutta jos annokseen päätyy jokin ainesosa toisesta ateriasta niin se sitten vähennetään siitä. Possussa on luultavasti enemmän rasvaa kuin pitäisi, mutta en ole syönyt sitä sitten yhtä paljon kuin aterian kohdalla käsketään.

 

  Toisena päivänä päätin kokeilla syödä perunaa ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Perunalastut sekä ranskalaiset ovat heikkouteni, peruna itsessään ei niinkään. Ja koska dieetin aikana on hirveä himo kaikkeen epäterveelliseen, tein sitten terveellisen version! Mittasin sallitun öljyn määrän ja kumosin siihen suolaa, pippuria sekä valkosipulia, miehen annokseen myös chiliä. Öljy- mausteseos muovipussiin, siivuiksi leikatut perunat perään ja muljuttelee niin että seos tarttuu kaikkiin palasiin. Pellillä niihin voi vielä ripottaa hieman lisää mausteita jos haluaa. Sitten vain uuniin n.170 asteeseen siksi aikaa että reunat ruskistuvat ja tulos vaikuttaa rapealta. Mitä ohuemmaksi saa leikattua, sen parempi.

 

  Aamupalaa olen vaihdellut puuron ja munakkaan väliltä, jälkimmäistä hieman useammin kun puuron koostumus vain tuntuu takkuavan aamuisin. Munakkaaseen saa pientä twistiä kun nipistää päivän kasviksista ja sekoittaa mukaan tomaatinpalasia ja kenties fetaa (3%), ripauksella pippuria ja suolaa. Olen myös toisella aterialla ottanut leivän päälle hieman munakokkelia, siivun Polar 5% juustoa sekä tomaattia.

 

 Dieetin aikana on ennalta määrätyt cheat- päivät jolloin yhdellä aterialla saa syödä mitä haluaa, mutta miehen kanssa päätimme pitää yhden joka viikko. Meillä ei ole mikään tulipalokiire pudottaa painoa ja ylenmääräinen kieltäytyminen johtaa itselläni vain kiukkuun ja mahdolliseen sortumiseen, joten kun tietää että on jotain mitä odottaa niin fiiliskin on motivoituneempi. Tällä kertaa menimme kantapaikkaamme Stefan's Steakhouseen syömään taivaalliset pihvit ja otimme jälkiruoat.

 

  Ei ole kyllä aikoihin maistunut makea näin taivaalliselta kuin dieettiviikon jälkeen! Itse valitsin Panna cotan minttusokerilla ja kaakaovaahtokarkeilla, mies taas kanelidonitsin mansikkamaidolla sekä sitrustahnalla. Illallisen jälkeen menimme elokuviin (Jupiter ascending, en suosittele!) ja otimme jopa pienet pussilliset karkkeja.

 

Huolimatta huijauspäivästä paino ei ollut kohonnut grammaakaan ja palasimme heti seuraavana päivänä takaisin rytmiin. Jos painoni jatkaa samaa tahtia eli tippuen kilon viikossa, olen oikein tyytyväinen!



Kommentit

Suositut tekstit