Tonnikalapullia ja detox- teetä

  Muutama päivä sitten tein ruoaksi tonnikalapullia sekä kukkakaali- jauheliha- koskenlaskijamuusia. Tonnikalapullien ohje on aikanaan Karkkipäivä- blogista napattu ja omaan makuun muokattu, erittäin helppo ja maukas ruoka. Tällä kertaa iski tosin laiskuus pullien määrän ollessa isompi -tein niitä tarpeeksi kolmelle syöjälle- joten pannulla paistamisen sijaan laitoin ne uuniin ja istuin 20 minuuttia hermoilemassa uunin edessä että tuleeko pullista ihan kuivia.

 

 Tuli niistä hieman kuivempia kuin pannulla pyöräyttäessä mutta erittäin hyviä joka tapauksessa, ainakin katosivat alta aikayksikön! Reseptiä muokkasin tosiaan sen verran että jätin psylliumin pois, käyttäen vain juustoraastetta, kananmunaa ja tonnikalaa. Sekä tietysti runsaasti valkosipulia, pippuria sekä suolaa jotta pullat saavat toivottua makua. 

 Kukkakaalimuusista on tullut uusi lempparini. Sekin on helppo valmistaa, keittää vain pehmeäksi, valuttaa vedet ja surauttaa sauvasekoittimella sileäksi muusiksi. Sen jälkeen yleensä lorautan sekaan hieman kermaa, philadelphia- tai koskenlaskija- juustoa ja suolaa. Tällä kertaa sekaan laitettiin myös jauhelihaa, sillä miehen maha on huomattavasti hankalampi täyttää kuin omani ja tämä annos onneksi siinä onnistui.

 

 Välillä jatkuva kokkaaminen ärsyttää, mutta Simple- dieetin kautta se tuli sen verran tutuksi ettei enää tunnu niin vaikealta vaikka olen aikaisemmin lähestulkoon elänyt valmisruoilla. Sortumisia karkkiin ym tulee edelleen välillä, varsinkin huonoina päivinä, mutta vähenemään päin. Eikä sortumisista tule enää kipuja, mikä on ihan ihmeellistä! Mutta painoa se jumittaa, olen ollut samassa -1kg painossa jo reilun viikon...köh.

 Mahani ollessa paremmassa kunnossa olen myös saanut palautettua teen takaisin päivittäiseen käyttöön. Rakastan teetä, ilman oleminen tuntui kauhealta ja olen nyt onnessani käyttänyt eri laatuja. Tutustuin puolivahingossa uuteen lempiteehen kun töissä otin kaapista teetä jonka luulin olevan sitä samaa mitä kaappi on täynnä, mutta vasta juostuani koko päivän vessassa kymmenen minuutin välein tajusin tarkistaa mitä kupissa oli ja eihän se sitä tavallista ollutkaan.

 

  Kuppiin oli päätynyt Clipperin Detox- teetä, joka maistuu ihanan voimakkaalta, mielestäni vadelman ja lakritsan sekoitukselta vaikka vadelmaa teessä ei olekaan. Tämän avulla saan nykyään häädettyä sortumisten aiheuttamat turvotukset alta aikayksikön, kunhan vain juo sitä sellaiseen aikaan että pääsee vessaan usein. Aineenvaihdunta kiihtyy kiitettävään tahtiin kun juo pari kuppia päivän mittaan normaalin veden juonnin lisäksi, itse yleensä juon yhden kupin aamulla ja yhden myöhemmin iltapäivällä.

 

 Ainoa miinus Clipperin teessä on sen vaihteleva saatavuus, tämä tee kun on ilmeisen suosittua. Pakkauksessa on 20 pussia ja olen itse ainakin todennut että kahta kertaa yhtä pussia harvoin voi käyttää, vaan toinen kupillinen on paljon laimeampi. Hinta oli 3,20e Punnitse & säästä- kaupassa, kannattaa kokeilla jos on yhtään niin taipuvainen turpoamiseen kuin allekirjoittanut, oli sitten kyse herkuttelusta tai naistenvaivoista.

 

 Lopuksi vielä kuva lautapelistä mitä miehen ja kaverini kanssa pitkästä aikaa viikonloppuna pelasimme. Ne ovat yksi asia mitä on hauska tehdä, mutta jotenkin aina kummallisesti lykkää. Onnistuin jopa voittamaan, joka on hyvin harvinainen sattuma!

 Nytkin on suunnitelmissa laittaa villasukat jalkaan, ottaa kuppi teetä käteen ja rentoutua hyvässä seurassa...

 

Kommentit

  1. Kyl tota teetä saa helposti ostettua, tai ainakin mää saan :-D Punnitse ja Säästä -liikkeitäkin on täällä Treellä aika hyvin ja Sokoksella tuota teetä on aina. Tee muuten on hyvää, ite kyllä huomasin detox-vaikutuksen vasta kolmantena päivänä mutta kai jokaisen keho on erilainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää että Sokokselta löytyy, en ole vain törmännyt kun töiden takia shoppailupaikat rajoittuu lielahteen! Pääsee hamstraamaan kaappiin vapaapäivänä muutaman paketin :D Mulla se detox- vaikutus pamahti ekana päivänä parhaiten, nyt muutama päivä sen jälkeen ei ole tapahtunut yhtä radikaalia vessajuoksua. Sitä odotellessa...

      Poista
  2. Tee olisi niin mainio herkkuhimoon ja turvotukseen mutta mä en kestä sitten yhtän teen makua! Vihreä tee on se kaikkein pahin makun mun mielestä. Tuo detox-teen maku kuulosti kyllä erittäin hyvältä, harmi ettei meillä ole Punnitse ja säästä --liikettä kuin 45 minuutin bussimatkan päässä, olisin siellä muuten joka päivä. :D

    VastaaPoista
  3. Prismasta löytyi myös Detox-teetä, kiitos tämän blogin - oli pakko napata koriin mukaan. Hyvää on =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit